Viimeisin viikko onkin tassa hujahtanut nopeasti kahdessa kiinalaisessa suurkaupungissa Chongqingissa ja Chengdussa. Chongqing oli erittain saasteinen ja aika mitaansanomaton paikka. Jangtsekiang virtaa kaupungin lavitse ja kaupunki on toiminut perinteisesti lahtopaikkana Jangtse-joen risteilyille. Aika paskaiselta naytti se vesi kylla... Alueella on hirvea maara raskasteollisuutta, ja sen kylla huomaa. Nenasta tuli taas nokea.

Mutta loytyipa paikasta piristysruiskekin: mentiin urhein mielin kokeilemaan paikallista erikoisuutta, hot pottia, jonka kerrotaan olevan aivan kasittamattoman tulista. No, ensin piti tietenkin taas selvitella, etta mitas ruokaa syodaan, etta ei koiraa vaan vihanneksia ja tofua jne. Kiinassa on onneksi kohteliasta menna keittioon katselemaan ruoan valmistusprosessia. Eli ei kun sinne, ja osoittelemaan sormella eri ruoka-aineita. Ajateltiin, etta niista valituista aineksista tehdaan sitten yksi ainut popero, joka maustetaan hot potissa. Vaan ei. Poytaan tuotiin seitseman eri lautasta raakoja ruoka-aineksia, eli yhdessa tofua, toisessa salaatinlehtia, kolmannessa sienia jne. Sitten poydan keskella olevalle kaasuliedelle taraytettiin pannu tulista sichuaninpippurilla ja chililla maustettua lienta, joka lammitettiin kiehuvaksi. Seuraavaksi tarjoilija-tytto hurautti pari lautasellista evasta pannuun, ja eikun odotellaan etta keittyy. Ja sitten meidan olisi pitanyt kalastella ne palaset sielta padasta omalle lautaselle eri tyokaluja kayttaen, mutta eihan se onnistunut, eli tytto kalasteli meidan puolesta. Ja sitten syomaan... Olihan se- tulista nimittain. Parin ensimmaisen sienipalasen jalkeen tuntui epatoivoiselta katsoa sita ruoan maaraa, joka viela odotti syojiaan. Silmista tuli vetta ja kaljaa meni nelja pulloa (taalla yksi pullo on 650ml, tosin vahemman potkua), mutta hitto soikoon niita arhakimpia eli salaatinlehtia lukuunottamatta kaikki syotiin.  Seuraavana aamuna sitten molemmilla loi lieskat repseesta, mutta kokemusrikasta yhta kaikki!

Taalla Chengdussa puolestaan aika on mennyt ihan notkuessa kaupungilla, syodessa hyvin paikallisen purilaisputkan tulisia kanahampurilaisia ja japanilaisen sushiketjun (halpa ja hyva!!!suomeen samanlainen halutaan!) verrattomia keittoja ja niita susheja tietysti wasabi-tahnan kera. Kun on syonyt wokkivihanneksia ja riisia monta viikkoa putkeen aamulla, paivalla ja illalla, niin vaihtelu tekee teraa! Tama Chengdu on muutenkin janna paikka. Paikallinen sanonta "Chengduun ei ole oikein mitaan syyta jaada pidemmaksi aikaa, mutta ei taalta halua poiskaan lahtea" on niin totta! Yli neljan miljoonan asukkaan kiinalaiseksi suurkaupungiksi tama on ollut erittain iloinen yllatys. Esimerkiksi Chengdun pyoraily-ystavallisyys polkupyora-kaistoineen on sellaista, mita ei ole nakynyt sitten Amsterdamin. Mutta voisivat rasvata pyorien, mopojen, autojen ja bussien jarrut nama kiinalaiset. Hirvittava kirskuna kay tuolla keskustassa, kun kaikkien jarrut kiljuvat yhta aikaa. Eiko niilla itsellaan mene kuulo..?

Chengdun ehdoton vetonaula on kuitenkin kaupungin ulkopuolella oleva eraanlainen pandojen reservaatti. Paikassa toimii pandojen lisaantymis-ja tutkimuskeskus, jonka tarkoituksena on tuplata pandojen nykyinen lukumaara. Haastetta lisaantymis-projektissa riittaa, silla pandat ovat hyvin erakkoluonteisia seka ronkeleita parinvalinnassa. Aina pandaemo ei myoskaan ota huolehtiakseen synnyttamaansa pienokaista. Etenkin, jos vauvoja syntyy kaksi, emo ruttaa toisen vauvan tassullaan hengilta.

Pandoja tervehtimaan pitaa menna aamulla aikaisin, koska vain ja ainoastaan silloin ne ovat aktiivisimmillaan. Ne nimittain kuluttavat paivansa paaasaiassa nukkuen ja syoden- rentoja kavereita siis. Ja taytyy sanoa, etta oli kylla aivan uskomaton kokemus olla nokakkain noiden aarimmaisten hellyytaavien ja sympaattisten otusten kanssa! Ihanimpia elukoita, mita on koskaan nahty, Manun jalkeen tietenkin. Ensimmaiset pandat kun nahtiin, niin tuli aivan epatodellinen olo, kun ne nayttaa ihan pehmoleluilta. Olisi tehnyt mieli menna halaamaan oikopaata, mutta se olisi maksanut sata euroa (pandojen hyvaksi menee rahat), joten piti jattaa valiin...   Pikkupandat olivat tietenkin viela aivan omaa luokkaansa. Niilla oli oma leikkipuisto kiikkuineen, palloineen ja liukumakineen. Siella pari onnekasta naikkosta niita leikitti ja sylitteli tyokseen, ja pikkupallerot painivat myos keskenaan. Perus-pandojen lisaksi puistossa oli myos harvinaisia puna-pandoja, jollainen muuten asustaa Korkeasaaressakin- suloisia karvamollykoita nekin.

Eipa mennyt ihan siloisesti pandareissukaan. Siina punapandojen kollottelya katsellessamme nenaan tuprahtaa tupakansavu. Mita hemmettia, taallakin, vaikka joka paikassa on kieltokyltteja "ajattele elainten ja luonnon parasta, ala tupakoi taalla". Porukka kiinalaisia aijia on muina miehina tupakalla siina punapandojen nokan edessa aitauksen vieressa. Ei voinut mitaan, paloi kaamit taas, ja pakko oli menna sanomaan, etta hei taalla ei saa tupakoida. No eihan niista suurin osa tietenkaan ymmartanyt, mutta yksi nuorempi kaveri osasi (kuin ihmeen kautta!) englantia, ja kysyi, etta ai miksei? No, siksi etta se on taalla kielletty ja elaimet savustuu. Niin uskokaa tai alkaa, poika tulkkasi asian muille ja sedat tumppasivat tupakat ja viela kiittelivat moneen kertaan, etta sanoin. Liekko tama taas sita aasialaista kohteliaisuutta vai mita, mutta hieno homma! Aion jatkossakin jatkaa tata hiljaista kampanjaani. Niin onko taalla nyt 1,3 miljardia asukasta, joista n.60% tupakoi, etta ei taida minun jupinoista passiivisen tupakoinnin vaaroista paljon olla apua. Vaan jos ei kukaan yrita edes, mikaan ei koskaan muutu.

Lokoisan kaupunkilaiselaman jalkeen matka jatkuu taas kohti periferiaa. Huomenna suuntana Luoteis-Sichuan, ja sitten Qinghain provinssi. Luvassa pitkia bussimatkoja, korkeita vuoria, vihreita ruohotasankoja nomadeineen seka runsain maarin tiibettilaista kulttuuria. Itse asiassa enemman kuin itse Tiibetin autonomisella alueella, jossa siita ei taida olla enaa paljon jaljella. Kuulemisiin.