Ja otetaanpas taas katsaus viime viikkojen tapahtumiin. Tama on taas tallaista tajunnanvirtaa vuorolausein kumpaisenkin kirjoittamana.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kalkutasta matka jatkui siis Himalajan juurelle Siliguriin yobussilla. Jos joku taman matkan joskus aikoo tehda, niin suosittelemme ehdottomasti ottamaan junan. Nain meillakin oli tarkoitus tehda, mutta Holin takia kaikki paikat olivat varattuja, emmeka jaksaneet lahtea talla kertaa 2. luokkaan taistelemaan elintilasta. Bussimatkan aikana tuli ehka nukuttua noin tunti, kun tie oli suurimmaksi osaksi kuoppaista perunapeltoa. Lisaksi bussin ikkunaa ei saanut kiinni, joten kylma veto kavi koko ajan ikkunan raosta. Rynkytysta taisi kestaa 12 tuntia. No, jotenkin tammoisiin asioihin vain tottuu. Aamulla evastaessa vatruskan nakoista ja makuista (tulinen versio tosin) aloo parathaa ei edellinen yo enaa painanut missaan ja hinku Himalajan laaksojen katkoon oli kova.

 

Tarkoitus oli siis osua Darjeelingiin (joka sijaitsee reilussa 2000 metrissa) Hennan syntymapaiville katselemaan Himalajan lumihuippuja ja horppimaan mailman laadukkainta teeta. Ajomatka pitkin kapeita vuoristoteita ylos vuorille oli taas oma kokemuksensa. Perilla Darjeelingissa oli kuitenkin monella tapaa erilaista, kuin odotettiin.. Ensinnakin siella oli niin kylma, etta meinattiin jaatya heti alkuunsa lyhythihasinemme ja shortseinemme. Ja toisekseen keli oli niin pilvinen, etta vuoristoa ei nakynyt kuin hotellin seinilla tauluissa. No, jotain hyvaakin: koska saa oli niin kylma, niin oltiin hotellissa ainoat vieraat ja saatiin paras huone puoleen hintaan. Ja sitten eikun vaateostoksille. Laadukkaat, erittain tyylikkaat ja ennen kaikkea aidot Polo Sportin fleecerotsit irtosivat hintaan 2,5 euroa kappale. Ostimme myos pipot (n euron), hanskat (20 senttia) seka villashaalit (2 euroa). Yolla nukuimme toisissamme kiinni, kaikki mahdolliset vaatteet niskassa pipoineen paivineen, kuusi peittoa paalla seka jaloissa kuumavesipullot. Ja auts, kun tuli yolla vessahata. Kerrankin oli hieno puhtauttaan kiilteleva pontto, mutta eipa voinut taaskaan istahtaa, kun oli ihan jaassa pontoon reunus.

 

Kovasti ihmetytti, etta mitten ne paikalliset elaa siella (koyhimmat pressuista kyhatyissa teltoissa) talvellakin, kun kevaallakin on nain kylma. Pian kuultiin, etta kevat on noin kuukauden myohassa. Lumi, joka normaalisti sataa joulukuussa, satoi tana vuonna vasta helmikuussa. Eli talla kertaa ei ollut asiaa niihin Sikkimin pohjoisiin laaksoihin, joihin olisi ollut halua menna ihastelemaan kuumia lahteita, vesiputouksia ja kevaan kukkaloistoa, koska laaksoihin johtavat solat olivat viela lumen tukkimia. Sinnikkaasti jatkoimme matkaa Darjeelingista pohjoiseen ja yritimme kayda Sikkimissa (pieni osavaltio Nepalin ja Bhutanin valissa) vierailulla pienissa kylissa, mutta pian meni hermot kylmyyteen yli 2000 metrissa ja vaatteet paalla nukkumiseen. Pimeyden laskeuduttua ei yksinkertaisesti voinut tehda mitaan kuin menna peiton alle ja toivoa etta nukahtaisi mahdollisimman pian. Hampaatkin piti pesta pikaisesti, hanskat kadessa.

 

Yhtena aamuna herasimme 4 aikaan ja suuntasimme 2500 metriin katsomaan auringonnousua ja toivoimme, etta aamu olisi suotuisa nakyvyyden kannalta. Ja kylla vaan! Maailman 3. korkein vuori, Kanchenjunga, nayttaytyi kaikessa komeudessaan aamuauringon loisteessa. Todistusaineisto kuvissa. Mt. Everestkin pitaisi pystya spottaamaan hyvalla saalla, mutta niin pitkalle onni ei talla kertaa ollut puolellamme.

 

Annettuamme periksi parin pikkukylan jalkeen laskeuduimme jonkun verran alemmas 1600 metriin Sikkimin paakaupunkiin Gangtokkiin. Mukava pieni kaupunki, lahella hienoja luostareita ja upeita Himalajan lumihuippuisia vuoria. Kuitenkin parin paivan oleilun jalkeen rupesi tokkimaan pari asiaa: lansimaiset ravintolat pizzoineen ja burgereineen (oli taas vatsaongelman tynkaa, joten ei voitu mausteista ruokaa syoda, eika tiibettilaista ruokaa tehnyt mieli sen jalkeen kun kasvisthukpa-keitosta loytyi lihapaloja), rasittava ysari-poppi, kuten Back Street Boys, joka soi joka paikassa seka nuoret pojat, jotka pukeutuivat amerikkalaisia gangstarappareita ihannoiden G-Unitin, Fubun ja Phat Farmin lokapoksyihin ja ylisuuriin paitoihin. Ohi pyyhaltaessaan eivat tosin laulaneet misuista ja machoilusta, vaan uilostivat Michael Jackson-tyyliin. Kun sen 90- luvun on kerran elanyt, niin ei jaksaisi millaan enaa, ainakaan paria paivaa enempaa. 

 

Kummallista kylla, Sikkim tuntui jotenkin suorastaan liian helpolta matkustaa (jos kylmyytta ei oteta huomioon). Tiet olivat siloisia (Intian ja Kiinan valisten jannitteiden takia Intia pitaa alueella massiivista armeijaa, joka tarvitsee hyvat kulkuyhteydet), joka paikassa siistia, suorastaan kliinista (siis Intian mittakaavassa huom.) ja ihmisetkin olivat jotenkin erilaisia. Enemman ehka suomalaisten kaltaisia- pidattyvaisia ja viina tuntui maistuvan. Ainakin kanninen orvellys kuului kadulta lauantai-iltana ja virkavalta talutti baarista kannikalaa pihalle. Paikallinen disko tosin meni kiinni jo klo 23, ja todettakoon, etta ei ne ihmiset ehka ihan niin juroja olleet kun myo suomalaiset, mutta sinne pain.

 

Ai niin, Sikkimissa yhdessa pienessa kylassa (Namchi) tutustuttiin puolalaiseen pariskuntaan, jotka olivat sotkeneet Istanbulista asti sinne pyorilla. Aikaa oli kulunut 7 kuukautta ja tarkoitus on jatkaa matkaa viela vuoden verran. Jossain vaiheessa Tiibettiin, Kiinaan, Laosiin ja Thaimaahan. Tai sitten polkea pyorilla takaisin kotiin Keski-Aasian halki. Mukavia tyyppeja ja mielenkiintoisia tarinoita matkan varrelta mm. Iranista ja Pakistanista. Nostamme hattua heille, maat ja ihmiset nayttaytyvat varmsti todella erilaisina pyoran satulasta kuin bussin tai junan ikkunasta.

 

Sikkimista paatimme jatkaa matkaa “oikeaan Intiaan” ja otimme osoitteeksi Bodhgayan Biharin osavaltiossa. Matkaa tehtiin jeepilla (12 henkea samassa kyydissa) Gangtokista takaisin Siliguriin ja kahdella junalla ensin Siligurista Patnaan ja sitten Patnasta Gayaan tahan Bodhgayan viereen. Matkaan kului yhteensa 27 tuntia. Nyt sitten tosiaan taas ollaan Oikeassa Intiassa. Joku olikin luonnehtinut Biharia, joka on Intian koyhin osavaltion, Intian vessaksi. Junamatkan aikana Patnasta Gayaan todettiin, etta tama nimitys tuntuu enemman kuin pitavan paikkansa: vahan valia nakyi joku kusella tai paskalla jossain. Ei silla, etteiko niita muuallakin Intiassa olisi nakynyt, mutta maarallisesti tama oli kylla ihan omaa luokkaansa.  Junamatkassa oli myos bonuksensa! Tapotaydessa ja ahtaassa junavaunussa istuessa Henna oppi nukkumaan intialaisittain! Siis kadet nyrkissa polvien paalla ja otsa painettuna nyrkkeihin. Erittain kateva asento silloin, kun nukuttaa ja hartioilla ei ole tilaa, koska kahdelle tarkoitetulla penkilla istuu nelja ihmista.

 

Nyt ollaan siis Bodhgayassa. Tama on se paikka, jossa Siddhartha Gautaman alias Buddhan sanotaan saavuttaneen Bodhi puun alla valaistumisen joskus 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Koska paikka on buddhalaiselle maailmalle hyvin pyha, riittaa taalla kaiken nakoista hiihtajaa. Esimerkiksi tanne keraantyy pyhiinvaellusmatkalle niita buddhalaisia munkkeja, jotka ovat ryomineet tanne koko matkan Tiibetista asti. Eli siis mennaan polvilleen, kaydaan mahalleen, kadet suoraksi, taas polvilleen ja ylos. Taas polvilleen, mahalleen jne, ja nain matka jatkuu.

 

Tanaan kaytiin ihmettelemassa menoa kuuluisan puun ymparilla. Istuskeltiin siina katveksessa tovi jos toinenkin, mutta kovasta pinnistelysta huolimatta ei valaistuttu.

No, ehka innostutaan kokeilemaan meditointia ihan kurssilla, tai sitten vaan ihmetellaan, katsellaan ja laiskotellaan. Seuraavaksi vuorossa Varanasi ja Ganges kera killuvien ruumiiden ja ruumiinpoltto-nuotioiden. Odotamme malttamattomina!

 

P.S. Blogin nimi tulee tosiaan Risto-nimisen indie-pumpun laulun nimesta. Biisi tuli winampin soittolistalta samaan aikaan, kun rakentelimme blogia.