Kollottelya Kochinissa. Siinapa ollut meidan ohjelma viime paivien ajan. Vaikka ollaan periaatteessa miljoonakaupungissa, niin rauhaa riittaa. Johtuu siita, etta tultiin lautalla lahden yli kaupungin rauhaisalle puolelle, joka aikoinaan oli portugalilaisten ja hollantilaisten kauppiaitten asuinaluetta. Nykyisin alue on kaupungin taidegallerioiden ja kulttuuurielaman keskus, jonne guesthouset ovat myos alkaneet availemaan oviaan. Perassa on myos saapunut kasa reppureissaajia ja paikasta on muodostunut pieni reppureissaajaghetto, kuitenkin sanan hyvassa merkityksessa. Hyva paikka latailla akkuja. Huomenna olisi tarkoitus taas jatkaa matkaa vuorille kohti Munnar nimista paikkaa.

Pitkasta aikaa on myos kirjojen lukeminen alkanut kiinnostaa. Ollaan uppouduttu Paolo Coelhon kirjojen maailman, joita lukemaan alettua ei tunnu voivan jattaa kesken. Sinallaan hassua, etta vaikka monta kertaa on noita opuksia kaupoissa nahnyt ja katsellut, ei ole tuntunut loytyvan kiinnostusta kyseisen kirjailijan teoksia kohtaan. Taalla sanotaan, etta kaikelle on aikansa ja paikkansa, ehkapa meidan oli nyt aika loytaa Paulon opukset tai Paulon opusten meidat. Tarinoita unelmiensa etsimisesta, hulluudesta, elamasta.

Nyt on viisi viikkoa kulunut reissua ja voi sanoa, etta myos arki on koittanut reissaamisessa. Kuitenkin silla erotuksella, etta taalla tuntuu elavansa "arkea" paivan kerrallaan, kun vastaavasti ainakin kotona usein elaa arkea aina jotain toista hetkea tai paivaa varten, oli se sitten viikonloppu tai joku muu tuleva tapahtuma. Taalla myos kokee pystyvansa kiinnittamaan huomiota erilaisiin pieniin elaman yksityiskohtiin, kun on mahdollista vain pysahtya paikalleen ja ihmetella kaikkea kuin pikkulapsi. Miksei se onnistuisi Suomessa, ehka siksi etta tuntee kavelevansa tutussa ymparistossa laput silmilla, eika montaa asiaa yksinkertaisesti huomaa tai on muuten vain niin turtunut. Tallaiselle kovakalloiselle kaverille ympariston vaihdos kovin erilaiseen maahan tuntuu olevan parasta laaketta, silla silloin arkisiakin asioita joutuu mietimaan hyvinkin erilaisista nakokulmista. Taalla saatu fiilis tuntuu vaan lopahtavan aina tietyn ajan jalkeen, kun on palannut kotoiselle maaperalle. Ehka Suomeen palattua pitaisi keskittya tekemaan joka paiva joku pienen pienikin asia toisin poiketen normaleista rutiineista, jotta sama into asioihin ei laantuisi. 

>Henri

Jees taa on ollut ihana paikka voimien keraamiseen. Jos olisi vain vahan aikaa kaytettavissa, en suosittelisi tata paikkaa kun ei ole sita perinteista Intiaa. Mutta sen tuskaisen vatsatudin jalkeen tama on olut ihanteellinen keidas rentoutua ja naatiskella. On kayty konserteissa ja teatterissa katsomassa etelaintialaista teatteria, kathakalia. On syoty kalaruokia, seka maleksittu taidekahviloissa syomassa suklaakakkua. Niin, miun maha siis lopultakin tuntu rauhoituneen, jes! Kiitos kasvislitkun.Antibioottien jalkeen epamaaraiset kouristelut jatkuivat yha vaan, eika vessan laheisyydesta tohtinut loitota. Lisaksi suussa maistui alistuiseen outo maku, ja kieli oli muuttunut mustaksi. Niin, ihan oikeasti oli. Ajattelin, etta nyt kokeillaan paikallisia menetelmia, eli ayurvedaa (ikivanha intialainen hoitomuoto, joka perustuu kasveista saataviin laakkeisiin ja kehon luonnolliseen kykyyn parantaa itse itsensa). Vahan epaillen olen suhtautunut naihin, mutta nyt oli mita taynna. Ajattelin, etta ei kai taa tasta pahemmaksikaan voi menna.Mentiin ayurveda-klinikalle, jossa konsultoin tohtori-setaa.  Sanoi, etta joku bakteerihan se siella. Antibiootti helpotti vain vahan, han antaa jareammat laakkeet. Kyselin yleisesti ayurvedasta siina halta, ja kertoi etta ihmisia on keholtaan eri tyyppisia. Kukin tyyppi selviaa henkilon pulssia tunnustelemalla. Miun kehossa on kuulemma (otti pulssin) lievasti ylikorostunut pitta-ominaisuus. Arveli, etta selkaongelmia on, ja ruoansulatuksen kanssa myos takkuaa. Kananmunaa en saisi syoda paljon (hyva, pein aina niita munakas-kuureja aina kun oli rahat lopussa), hedelmia kyllakin. Luettiin netista lisaa, pitta on myos taipuvainen kiukkuisuuteen ja akkipikaisuuteen. Noniin, sieltahan se selitys loytyi! Ei ole siis miun vika, etta oon tammonen. Kun on pitta, niin on pitta. Eihan sille minka sitten.

Mentiin molemmat myos ayurveda-oljyhierontaan. Ei ollut mikaan kovin raju hieronta, mutta rento olo siita tuli. Se oljy tuntui ihanalta, valeli silla koko kropan, paankin. Ja kuinka ollakaan, seuraavana paivana kauan kalvanut niskahartia-sarky oli poissa. Ja tosiaan, olen juonut sedan antamaa laaketta kiltisti kolme kertaa paivassa (pitaa juoda viikon ajan, koko pullo) hirveasta mausta ja loyhkasta huolimatta, ja toimii! Vatsakouristelut havisivat ekan horpyn jalkeen, kieli on pikkuhiljaa normalisoitunut ja vessassakayntikin on normaalilla tolalla. Sain tabletteja myos kuivaan ihoon, en oo viela syonyt niita kun ajattelin etta yhet yrtit kerrallaan. Syon ne sitten vuoristossa, kun iho kuivuu taas.

Taalla on siis keho ja mieli rentoutunut. En tieda miksi, mutta koko ajan tulvii paahan yksi toistaan hullumpia luovia ideoita. Yksi yo meni valvoessa, kun mietittiin, etta perustettaan maahantuontiyritys, ja aletaan tuoda Suomeen yhta juttua jota en paljasta ettei joku varasta sita ideaa (ja siis laillisesta tavarasta on kyse, elkaa heti siella epailko meita mistaan salakuljetusyrityksista). Sitten tuolla ihanassa taidekahvilassa suklaakakkua syodessa tuli visio omasta kahvilasta. Tiedan jo, milta se nayttaisi ja mita kaikkea siella ois tarjolla, millasia teemaviikkoja siella olisi ja milaista musiikkia siella soitettaisi! No joo. Pianonsoittokin kylla inspiroipi, ja opettaminen. Mutta taalla tulee semmonen olo, etta kaikki on mahdollista! Niin monia asioita olis kiva tehda! Ehka sitten joskus viimeistaan kun olen kyllastynyt tyohon, mita olen tehnyt kauan, perustan sen oman taidekahvilan. Ja myyn siella myos niita juttuja, joita en paljasta. Saatte sitten nahda ehka 30 vuoden paasta.

Henna