Taas on vahan aikaa kulunut ja matkaa on keretty tehda. Talla kertaa kirjoitellaan Kalkutasta tai nykyisin Kolkastasta, jonne saavuimme tanaan iltapaivalla reilu 28 tuntia kestaneen junamatkan jalkeen Chennaista. Vaikka etukateis-mielikuva tasta paikasta oli, mita nyt Kalkutta jokaiselle varmasti tuo mieleen (aarimmaista kurjuutta ja kaaosta), niin ensivaikutelma on meille ollut kuitenkin positiivinen. Onhan taalla kaikki todella pahasti rapsalla ja rempallaan, mutta se tassa onkin ehka se juttu. No, katsotaan, minkalaiset fiilikset on parin paivan paasta.
Vahan katsausta menneeseen ja tulevaan. Eli, jos joku haluaa hahmotella reittiamme kartalta, niin Varkalasta matka jatkui ensin Intian etela-karkeen Kanyakumariin Tamil Nadun puolelle. Sielta edelleen Maduraihin, Thanjavuriin, Pondicherryyn, Mamallapuramiin ja Chennaihin, josta otimme junan tanne Kalkuttaan. Etela-Intia on siis meidan osalta nyt kierrelty. Insinoorina on aina valilla pakonomainen tarve pilkkoa reissu hahmotettaviin kokonaisuuksiin, joten seuraavana suunnitelmissa on heilua 2kk Pohjois-Intiassa ja Nepalissa. Koska paluulipuissa lukee talla hetkella Peking-Helsinki 4.7., niin viimeiset 2kk varmaan sitten hujahtaakin Kiinassa. Miten sinne paastaan, siita ei viela ole tietoa.
Tuo Tamil Nadun kierros tehtiin vahan temppelien-kierto meiningilla ja liikuttiin suht koht nopealla aikataululla. Mamallapuramissa kolloteltiin, eika jaksettu enaa innostua temppeleista. Kuriositeettina mainittakoon, etta Pondicherryssa hypattiin ensimmaista kertaa pyorien selkaan. Valittiin tarjolla olevista romuista ne siedettavimmat yksilot (no, vuokrakaan ei ollut kuin 50 senttia vrk), ja lahdettiin liikenteen sekaan ajamaan laheiseen Auroville nimiseen paikkaan (13 km yhteensuuntaan). Olihan siina tekemista lehmien, riksojen, bussien ja rekka-autojen keskella, mutta takaisin tullessa (tosin pimealla) ajo tuntui sujuvan kuin vanhoilta tekijoilta. Pari kertaa piti kuitenkin vaistaa pientareen puolelle ojaan, kun vastaan tuli 2 keskenaan kilvoittelevaa bussia. Kuolleita rottia piti myos vaistella. Ja reissun jalkeen polvet ja repsus olivat niin tohjona, ettei varmaan koskaan ennen.
Auroville on 1900 luvun alkupuolella elaneen gurun Sri Aurobindon suunnittelema kaupunki. Sri Aurobindo oli syntyjaan intialainen, mutta sai koulutuksensa Euroopassa. Tarinan mukaan palattuaan Intiaan han tapasi "pyhan miehen", joka opetti hanet hiljentamaan mielensa. Seuraavina vuosina
Sri Aurobindo oli Mahatma Gandhin ohella yksi Intian itsenaisyystaistelijoista, jotka britit vangitsivat ja heittivat linnaan useaksi vuodeksi. Kaveri vietti vuodet meditoiden vankilassa ja kehitteli nakemyksensa oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, jonka han naki toteutuvan Aurovillessa. Han yritti yhdistella lansimaista ja itamaista kultturia niin, etta Aurovillessa toteutuisivat lansimainen pyrkimys taydelliseen yhteiskuntaan ja itamainen pyrkimys henkiseen taydellisyyteen. Sri Aurobindon mukaan ihminen on yha evoluutiossa kehitysvaiheessa ja seuraava askel tassa kehityksessa on siirtyminen ns. korkeampaan ymmarykseen, jossa evoluution keskinainen kilpailu haviaa, koska ihminen kasittaa olevansa yhta kaiken kanssa. Niin tai nain, kaupunki oli alunperin suunniteltu galaksin-muotoiseksi ekologiseksi yhteisoksi, jossa kaikki voivat syntyperaan katsomatta kehittaa itseaan laaja-alaisesti. Toiminta tapahtuu luovuuden ilosta ja taiteen tai tieteen vuoksi, eika tittelien toivossa. Epatervetta kilpailua ei viljella, yhteison jasenet opettavat ja oppivat toisiltaan. Kaikki on yhteisessa omistuksessa ja kaikki osallistuvat kaytannon toihin
Henri
Nyt kun on ensimmainen kolmasosa reissua takana, niin lienee hyva tehda jonkinlaista yhteenvetoa tahanastisista kokemuksista. Tata on hyva itsekin lukea sitten joskus kun ollaan takaisin Suomessa. Kun paaosin ollaan kirjoiteltu positiivisia asioita, niin tehdaan tilia myos jonkun verran niista vahemman hehkeista puolista. Asioita, joihin on ollut vaikea sopeutua, on tietenkin ollut jonkun verran.. Moni naista asioista oli Henrille jo tuttuja, ja lahinna mina olen niiden kanssa taistellut. Naista mainittakoon muutamia, jotka ekana tulevat mieleen:
-Hajut. Naihin alkaa olla niin tottunut, ettei niita enaa edes noteeraa. Ennemmin kummastuttaa, jos jossain ei haise miltaan, sillon on jotain vinossa. Oikein arhakka kusenhaju seka nuo myrkkyhaju-nuotiot (joissa siis poltetaan kaikki roskat myrkyllisia muoveja myoten) pistavat viela joskus nenaan, mutta eivat pahasti hairitse.
-Vessassa asiointi. Lukemattomia ovat ne kerrat, kun on mennyt hermot vessassa. Reikaan sihdatessa meinaa tippua housut lattialle, ei loydy paikkaa mihin laskea laukku tai vessapaperi kun lattiat killuu vetta eika ole laskutilaa saati naulakkoa. Tassakin on koulliinnuttu. Hame on sata kertaa katevampi kuin housut, vessapaperille on hyva paikka kainalossa ja laukun pystyy kytkemaan siten, ettei se koske maahan. Vessapaperia siis viela kaytetaan, vaikka se takalaisittain on epahygieenista (ei tule yhta puhdasta jalkea kuin veden ja sormen kera). Tilanteen niin vaatiessa kylla ilmankin on parjatty. Saa nahda luovutaanko paperista kokonaan- hyva olisi, koska takuulla sademetsaa kaatuu ja viemareita tukkiutuu meidan mukavuudenhalun takia.
-Koyhyys. Alussa Mumbaissa ihmettelin, miten vahan oli kerjalaisia. Mumbain jalkeen niita onkin ollut aika kiitettavasti koko ajan (Keralassa vahemman kun muualla ehka). Tama on vain sellainen aihe, josta on vaikea kirjoittaa kun ei tieda oikein itsekaan, mita siita ajattelee. Koyhyys ahdistaa, ja siita on koko ajan enemman tai vahemman huono omatunto. Joskus taas puolestaan suututtaa, kun tuntuu, etta kaikki on vaatimassa koko ajan jotain. Lansimaisen ihmisen nahdessaan kerjalaiset kerjaa entista sinnikkaammin, ja pikkulapset (siis ei katulapset, vaan koululaiset) kinuaa kynia ja suklaata. Kynassa ei sinansa ole mitaan pahaa, mutta kun jatkuvasti joku kysyy "sir, madame, a pen, please?", niin menee hermot. Jotkut turistit jakavat lapsille kynia ja suklaata (omin silmin on nahty), ja niinpa lapset olettavat, etta kaikilta lankkareilta niita saa. Kansalaisjarjestot ja muut organisaatiot kuitenkin kieltavat kynien ja suklaan jakamisen, koska se vahvistaa "kerjaamista".
Katulapsille, jotka kerjaavat, ei myoskaan saisi antaa rahaa, koska lahes aina lapset ovat vain valikasia, ja saaliit menevat isompiin suihin. Jotkut paskiaiset myos kidnappaavat katulapsia, katkovat niilta raajoja , pistavat ne kerjaamaan (tienaavat paremmin kun ovat niin saalittavia) ja keraavat itse potin. Tuntuu, etta haluaisi auttaa, mutta kun ei tieda miten se olisi parasta tehda. No, Keralassa vietiin yhteen kouluun maailmankartta ja kynapaketteja, kun tutustuttiin koulun opettajaan. Eihan se ole kuin karpasen kakka jos sitakaan tassa kurjuudessa, mutta minkas teet. Koko ajan mietityttaa, miten voisi osaltaan auttaa nimenomaan niin, etta siita olisi oikeasti apua. Katsotaan, mita keksitaan.
-Sairaat. Sita luulee olevansa suvaitsevainen, mutta viela mita. Intiassa kun porukkaa on paljon, niin mukaan mahtuu kaikenlaista syntyman ja kuoleman valilta. Koko kirjo on tarjolla ihmeteltavaksi. Tiukkaa tekee, kun vastaan tulee silmattomia kasvoja, ryomivia moykkyja (lahes kaikki raajat poissa) tai palaneita (poltettuja?) kehoja. Mutta naky, josta meni ruokahalu pariksi paivaksi, oli lepran runtelema mies. Mies oli langan laiha, mutta paa oli paisunut kohtuuttoman suureksi. Paalaesta varpaisiin ihon alta puski eri kokoisia paiseita, paljon. Siis koko mies oli taynna niita. Hiuksiakaan ei ollut, vaan koko naama ja paalaki taynna kupruja. Mieleen tuli joku monsteri kauhuelokuvasta, tai rupisammakko. Siis kamalinta, mita olen ikina nahnyt. Ja havettaa myontaa, mutta hyvin akkia tuli mieleen, etta voiko tuo tarttua. Ja eikun nettiin selaamaan…
-Melu ja saasteet. Isoissa kaupungeissa on niin saasteista, etta ilma on ihan sinista ja on vaikea hengittaa. Niinpa visiitit niissa ovatkin yleensa olleet hyvin pikaisia. Seka isoissa etta pienissa kaupungeissa meteli on ihan kauhea, kiitos hirvittavan liikenteen ja toottien. Tama on asia, johon en ole tottunut (Henrikin siina rajoilla), enka halua tottua. Hiljaisuus ja rauha rules- onneksi Intiassa on myos maaseutua ja kun vahan vaivaa nakee, niin loytaa myos todella rauhallisia paikkoja (Himalaja taalta tullaan).
Henna
Kommentit