Katmandu, Freak Street. Ollaan siirrytty nyt Katmanduun pitamaan majaa sille kadulle, jolle nk. "hippitie" aikanaan paattyi ja, jonne reppureissailijat paatyivat vaihtamaan kokemuksiaan kuljettuaan Euroopasta maita pitkin Aasiaan. Talla kadulla saattoi nahda 70-luvulla jos jonkinmoista kulkijaa yrittamassa vapautumista materian kahleista, etsiskelemassa valaistumista ja selittamassa "the vibes man, the vibes". Paljon on kuitenkin noista ajoista muuttunut. Reppumatkailijoiden keskus Katmandussa on muuttanut pohjoisemmaksi Thamelin alueelle, jota "paremmaksi" turistirysaksi Aasiassa taitaa pistaa vain Khao San Road Bangkokissa. Menneesta ajasta Freak Streetilla kuitenkin muistuttavat viela seinamaalaukset, Jimi Hendrixin aani kasettisoittimesta ja nenaan kayva charaksen tuoksu. Niin, ja tietenkin ne suklaakakut, joita on tarjoiltu herkkusuille Freak Streetilla jo 40 vuoden ajan.

Meidan osalta tama vaelluksen jalkeinen viikko on kulunut palautumisen merkeissa. Ollaan lohotty, lueskeltu kirjoja ja tehty pakollisia vaateostoksia. Sattui nimittain kaymaan niin, etta vaatteet, jotka jatimme vaelluksen ajaksi guest houseen sailytettavaksi, olivat kastuneet, homehtuneet ja paatyivat roskiin. Se on niita elaman pienia hienoja hetkia, kun tulee 3 viikon vaelluksen jalkeen kuumasta suihkusta, avaa kassin ja kurottaa ottamaan puhtaan parin kalsareita, mutta tajuaakin, etta kaikki vaatteet ovat homehtuneet ja on pistettava joko hikiset trekkauskamat niskaan tai jatkettava kommandona.

Vaelluksesta tosiaan. Kantajia ei matkan aikana sittenkaan tarvittu, vaan saimme itse raahattua kassit koko reitin lapi. Kiroilu ja kivienpotkiminen kuului tietysti asiaan, melkeinpa meni yksi vaelluskeppikin poikki turhautumisen takia. Tuota taivaltamaamme Annapurnan kierrosta pidetaan Nepalin vaelluksista Everest Base Campin ohella suosituimpana. Maantieteellisesti ja kultturillisesti se on kuitenkin monipuolisin. Reitti jakautuu periaatteessa kahteen eri osioon, itaiseen Marsgyandi-joen laaksoon ja lantiseen Kali Gandaki-joen laaksoon. Naitten laaksojen valissa on vaelluksen kovin koetinkivi, 5400 metrin korkeudessa oleva Thorong-La sola, jonka lapi pitaa tiensa selvittaa. Tai niinkuin paikalliset uskovat, lapi paasee vain, jos solan vartijahenki on suotuisalla paalla. Karmaa voi "ostaa" matkan varrella pyorittamalla rukousmyllyja, joita loytyy kylista tuhansia. Koko vaellusreitti kulkee pitkin ikivanhoja kauppateita, joita pitkin tavaraa on kuljetettu Tiibetista Intiaan Nepalin lapi. Aikaa tuohon koko vaellukseen kaytettiin yhteensa 18 paivaa ja kilometreja mittariin taisi kertya 300-350km valilta, tarkkaa arvioita ei taida olla laskettu. Tulipahan matkalla mieleen, etta jos Joensuusta olisi lahtenyt talsimaan Helsinkiin pain, niin tuolla samalla kavelylla olisi jo Lahdessa. Paitsi etta tie olisi tasaista, eika tarvitsisi juosta monta tuhatta metria ylos alas. Mutta olisihan siinakin uudenlaista Suomi-matkailua.

Annapurnan kierros tehdaan yleensa vastapaivaan, koska nain kriittinen solan ylitys on huomattavasti helpompi. Matkalla tuli vastaan tosin myos ihmisia, jotka kiersivat reittia myotapaivaan. Mietimme, etta lienevat olleet joko buddhalaisia (minkatahansa asian kiertaminen vastapaivaan tuo huonoa karmaa) tai muuten vain elamaansa kyllastyneita, koska jo pelkka alastulo solasta lantiseen laaksoon tuntui lahes mahdottomalta tehtavalta... Joka tapauksessa, meidan osalta matkaan lahdettiin itaisesta laaksosta (eli kulkien vastapaivaan) reitin alkupisteesta 800 metrin korkeudesta. Pari ensimmaista paivaa kasvillisuus oli rehevaa, ymparilla nakyi vesiputouksia ja vihreita laaksoja. Tosin koska oltiin viela matalalla, pilvilla oli ikava taipumus jumittaa laaksojen ylle aina iltapaivisin ja blokata nakymat seka tiputtaa niskaan melkoisia sadekuuroja. Kolmannesta paivasta lahtien alkoivat ensimmaiset lumihuiput pilkistaa ja siirryttaessa yli 2500 metriin kasvillisuus muuttui karummaksi, puutalot kivitaloiksi ja hindulaisuus buddhalaisuudeksi. Myos elaimissa oli huomattavissa selkea karvaisuuden lisaantyminen, kun matka jatkui yha korkeammalle. Muutosta kuvaa lienee lehman muuttuminen asteittain jakkiharaksi. Solan saavutimme paivan 11. aikana ja viimeinen viikko olikin sitten kavelya takaisin alas "sivistyksen pariin" yhdistettyna yhteen lepopaivaan kuumissa lahteissa. Kuvat vaelluksen varrelta antanevat varmasti paremman kuvan maisemista ja paikoista, kuin kirjallinen selonteko. Jos joku haluaa tietaa muuten tarkemmin mita eri paivat pitivat sisallaan, niin voipi sitten kysella meilta, vastailemme mielellamme.

Monessa kylassa matkanvarrella tunnelma oli kuin villista lannesta tai ehka paremmin villista idasta. Melkeinpa kaikki kylat koostuivat yhdesta kadusta, jonka ymparille kaikki talot olivat rakentuneet. Polypilven mukanaan saattelema kylaan ratsastava cowboy sai meidat pari ensimmaista kertaa hieromaan silmiaan ja miettimaan, ollaanko nyt tosiaan Nepalissa vai eksytty johonkin spagetti-westerniin kuvauksiin. Moni kyla elaa omavaraistaloutta silla erotuksella, etta lansimaisesta kultturista kylissa pitavat kuitenkin huolen omenapiirakka ja olutvarastot, joista saa kylla pulittaa pitkan pennin, mikali niihin sattuu hairahtamaan. Kaikki tavara on nimittain kannettava kyliin joko hevos-, aasi-, tai jakkikaravaaneilla. Tai sitten vain paikallisten kantajien selassa. Ja paikallisten kantajien selassa tuntui sitten menevankin melkein mita tahansa: parinmetrin korkuisia kanahakkeja taynna kaakattajia, isoja peltikaton palasia, jopa jaakaappeja. Ehka kaikkein kovimman kantajan tittelin vei kuitenkin miekkonen joka raahasi selassaan poikittain sahkopylvasta. Aina kymmenen askelta kerrallaan ja sitten lepotauko. Kokeilimme kerran nostaa yhta sellaista maassa lojuvaa - ei noussut, mutta meidat lihakset huomioon ottaen, eihan se viela mitaan todista.

Matkan aikana tulee myos esiin ongelma nimelta AMS eli akuutti vuoristotauti. Periaatteessa siihen voi sairastua kuka tahansa (mukaan lukien kantajat tai kokeneet vuorikiipeilijat), joka oleilee yli 2000 metrin korkeudessa, mutta kaytannossa se koskee vain paivia, jolloin lahestytaan solaa ja oleskellaan yli 4000 metrin korkeudessa. Esimerkiksi solaa ylitettaessa 5400 metrin korkeudessa happea on enaa vain puolet verrattuna merenpinnan tasoon. Laake tautiin on kuitenkin yksinkertainen; pitaa edeta hitaasti ja kiiveta aina jonkin verran korkeammalle paivan aikana ja tulla sitten seuraavaksi yoksi alemmaksi nukkumaan, jotta keho tottuu vahempaan happeen. Kaikesta huolimatta suurin osa saa kuitenkin vuoristotaudin lievia oireita paansaryn muodossa solaa ylitettaessa. Tama ei kuitenkaan ole vaarallista koska sola on silloin jo ylitetty ja ollaan jo matkalla alaspain. On arvioitu, etta 1 ihminen vuodessa jopa kuolee Annapurnan kierroksella vuoristotautiin, mutta tama johtuu siita, etta laukkaa yhden paivan aikana kerralla 3000 metrista lahelle 5000 metria, eika kuten suositellaan, n. 400 metria ylospain paivassa. Tosin vuoristotauti on hyvin yksilollinen ja jotkut pystyvat tekemaan suuriakin nousuja ilman ongelmia. Jarkevina suomalaisina paatimme ottaa varman paalle ja edeta hitaasti, nukkuen kolme yota korkealla ennen solan ylitysta. Vahaisesta hapesta ja kylmyydesta johtuen olotila oli silti melko vinkea siella ylhaalla, mutta yli paastiin. Muutama vastaantullut tyyppi, joka oli tehnyt nousun liian nopeasti, joutui palaamaan paansaryn takia alaspain eika pystynyt ylittamaan solaa.

Oikeastaan on enaa ajan kysymys, kuinka kauan tuo Annapurnan kierros tulee olemaan olemassa. Hallitus on rakentamassa kovaa vauhtia tietaa laaksoihin, koska vastaavasti Kiina on rakentamassa tieta rajan toisella puolella Tiibetin paassa. Kukaan kylissa ei tieta tunnu haluavan, mutta tien rakentaminen onkin enemmankin poliittinen kysymys, Nepalista on tullut pelinappula Kiinan ja Intian valisessa valtapolitiikassa. Autoja laaksoissa ei viela kulje, mutta muutamalla hiekkatiella enemman kehittyneessa lantisessa laaksossa vastaan tulee jo toottailevia moottoripyoria ja traktoreita vetaen peravaunua taynna kylasta toiseen matkaavia ihmisia.

Yksi vaelluksen parhaista anneista oli vaeltajien keskuudessa vallinnut yhteishenki. Tutustuimme moniin ihaniin ihmisiin, joiden joukossa myos suomalaiset Johanna, Martti ja Sauli (katso kuva suomalaisesta retkikunnasta solan huipulla). Sauli hengailee meidan kanssa viela taalla Katmandussakin. Ystavystyimme erityisesti myos brittilaisten Nickin ja Amyn kanssa, joiden seurassa matkustettiin lopulta yhta matkaa kolme viikkoa (heista kuva kuumassa lahteessa).

Verrattuna 90-luvun huippuvuosiin, levottomuuksista johtuen, turistien maara Nepalissa on 2000-luvulla kokenut rankan laskun. Esimerkiksi viela viime syksyna Annapurnan kierroksella saattoi tormata maoisti-sisseihin, jotka velottivat alueensa lapikulkemisesta mielestaan sopivan korvauksen. Kun maksoi sai mukaansa lappusen, jossa maoisti-sissi numero se ja se kertoi velottaneensa turistilta lapikulkumaksun ja nainollen turistin ei tarvinnut enaa matkan varrella maksaa, riitti kun naytti kuittia. Kuitenkin viime talvena maoistit solmivat rauhansopimuksen hallituksen kanssa, lupasivat jattaa vakivaltaisuudet, eika meidankaan silmiin osunut ketaan tullimaksun kerailijaa. Talla hetkella maassa vallitsee odottava tunnelma, vaalit on kai nailla nakymin tarkoitus jarjestaa kesakuussa. Optimismia on ilmassa. Kuningas on riisuttu valtaoikeuksistaan ja maasta ollaan tekemassa tasavaltaa. Jos maolaiset eivat kuitenkaan saa mielestaan tyydyttavaa vaalitulosta kesakuussa, voivat seuraukset taas olla arvaamattomat. Porukka tuntuu nousevan taalla barrikaadeille melkein mista syysta tahansa. Suomessa viinan hinnan korotus lienee ainoa asia, joka saisi ihmiset nousemaan vastarintaan samalla intohimolla. Taalla puolestaan keskustassakin ollaan nahty porukan olevan useaan otteeseen nyrkit ojossa ja kerran yhdessa risteyksessa paloivat pienet kokot, liikenne oli taysin tukossa ja kaikki vain katselivat. Poliisi ei monesti uskalla sekaantua oikein mihinkaan, kun ei halua joutua hurjistuneen vakijoukon runtelemaksi. Maolaisten lisaksi talla hetkella suurimpia barrikaadeja teilla pitavat ihmiset, jotka asuvat Nepalin tasangolla Intian rajan tuntumassa. He kokevat tulleensa laiminlyodyksi, kun "vuoristolaiset" pitavat valtaa ja vaativat nykyisin omaa osaansa oman osavaltion muodossa. Oli Nepalin tulevaisuus mika tahansa, maan etninen varikkyys pitaa huolen siita, etta tie eteenpain ei joka tapauksessa ole helppo.

Seuraava tarkkaan merkitty paiva meidan osalta koittaa ylihuomenna eli ensi torstaina 3.5. Olisi nimittain tarkoitus jatkaa matkaa lentamalla Hong Kongiin ja aloittaa reissun viimeinen kolmannes. Massiiviset vuoret vaihtuvat yhtakkia massiivisiin pilvenpiirtajiin. Siita sitten kahdessa kuukaudessa olisi tarkoitus luovia koti Pekingia, josta lento koto-Suomeen on merkitty 4.7. Seuraavan kerran postia onkin sitten luvassa Kiinan suunnasta, mikali Kiinan nettisensuuri sen sallii. Nyt toivotettakoon hyvat Vaput sinne pain, taalla Nepalin paa hiljenee.